FC Sovelto Oyj on johtava suomalainen ICT-osaamisen keskus, joka tuottaa hyötyä ja oppimisen iloa viestintätekniikan soveltamiseen. Neljästi vuodessa yritys julkaisee saman nimistä, laadukkaasti tehtyä ja painettua asiakaslehteä. Lehden voi lukea myös näköisversiona FC Sovelton kotisivuilla.
Soprano on ollut mukana alusta asti ideoimassa ja toteuttamassa artikkeleita. Painattamisen ja postittamisen FC Sovelto hoitaa itse omien kumppaniensa avulla. Painosmäärä on tätä nykyä peräti 140 000 kappaletta.
Aikakauslehden asennetta
Yrityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jetta Laajarinne kertoo, että lehti alkoi ilmestyä viitisen vuotta sitten, tosin huomattavasti suppeampana kuin nykyään. - Ensin teimme ihan tavallista asiakaslehteä, mutta kokemuksen ja hyvän palautteen myötä alkoi tuntua, että meillä on rahkeita parempaankin. Viime vuonna sitten tehtiin iso uudistus, ja lehdestä tuli nykyisen kaltainen, 24-sivuinen ja lähes aikakauslehtimäinen julkaisu.
Kohderyhmään kuuluvat yritysten ja organisaatioiden HR- ja IT-päättäjät sekä asiantuntijat. TiVin välissä FC Soveltoa on jaettu alusta saakka, ja lisäksi on tehty kohdistettuja jakeluita Kauppalehden, Helsingin Sanomien ja Talouselämän lukijoille .
Markkinoinnin tuki
- Asiakasesimerkkien ja ajankohtaisten yleisaiheiden lisäksi lehdessä on tietoa kurssitarjonnastamme ja seminaareistamme, sanoo Laajarinne. - Se onkin meille tehokkain suoramarkkinoinnin väline sekä asiakashankinnan tärkeä tuki. Iloksemme lehti on saanut paljon positiivista palautetta.
