Sijoittajainfo | Kauppakeskus | Viestintäpalvelut | Verkkoratkaisut | In English | Etusivu

Tekes: Tekes goes bisnes

Tekes on tunnettu teknologian rahoittajana. Mutta teknologia on vasta alku. Varsinainen onnistuminen ratkaistaan idean kaupallis-tamisvaiheessa. Kaupallistaminen vaatii osaamista ja verkostoi-tumista, ja sitä tarjoaa parhaiten kaupallistamisprosessin useasti läpikäynyt mentori. Uutta toimintafilosofiaansa Tekes lähti lanseeraamaan yhteistyössä Sopranon kanssa.

Ohjelmistoyrityksille tarkoitettua Verso-ohjelmaa ei ryhdytty markkinoimaan tekno-logian, vaan liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Toimittajille järjestettiin tapaamisia, joissa selvisi, että Tekesillä on osaamista teknologian soveltamisesta aina liiketoiminnaksi asti.

Lehdistötiedotteet, nettisivut, tapahtumat, esitteet ja t-paidat veivät viestiä halutuille kohderyhmille. Klusterikohtaiset täsmäiskut puhuivat asiasta vastaanottajan ymmär-tämällä tavalla. Esimerkiksi voimakkaasti kasvava peliklusteri käsiteltiin omana kokonaisuutenaan.
 
Nyt Tekesistä tunnetaan muutakin kuin Nokian toiminnan rahoittaminen. Verso-ohjelman erilainen tunnettuus on vaikut-tanut myös siihen, että ohjelmaan on hakenut sellaisia yrityksiä, joilla on jo lähtökohtaisesti paremmat edellytykset tuotteidensa kaupallistamiseen. Näin Tekes voi odottaa rahoitukselleen parempaa vastinetta kuin aikaisemmin.

Tekesin sisällä Versoa käytetään viestinnän menestys-casena, ja Verso-ohjelman vetäjä Keith Bonnici valittiin Vuoden tekesiläiseksi.

< Back

© Soprano Oyj