Lähes puolet maailman väestöstä elää alle kahdella eurolla päivässä. Ulkoasiainministeriö käynnisti toukokuussa kampanjan, jonka tavoite on herättää suomalaiset ajattelemaan omia arkisia valintojaan ja niiden vaikutuksia maailman muiden ihmisten elämään.
Sopranon suunnittelema Mitä ihminen tarvitsee? -kampanja lanseerattiin 12.5. guerrillamarkkinointitempauksella Helsingin rautatieasemalla. Tapahtumassa julkkikset pesivät henkilöautojen, bussien ja raitiovaunujen tuulilaseja. Mukana olivat esimerkiksi Anna Puu sekä Kimmo Tiilikainen. Lisäksi kampanjaa lähtivät tukemaan monet julkisuudesta tutut henkilöt, kuten Paavo Väyrynen, Arto Nyberg, Tommi Evilä sekä Mari Rantasila.
Samana päivänä järjestettiin tiedotustilaisuus raitiovaunussa. Juttuja lanseerauksesta tekivät mm. Lehtikuva, STT, Ilta-Sanomat, MeNaiset ja Helsingin Sanomat.
Mitä ihminen tarvitsee? -viestintäkampanja näkyy lokakuuhun saakka muun muassa Facebookissa, ulko- ja printtimainonnassa, Porin SuomiAreenassa sekä kampanjan omilla verkkosivuilla osoitteessa www.mittaamaailmasi.fi.
