Sijoittajainfo | Kauppakeskus | Viestintäpalvelut | Verkkoratkaisut | In English | Etusivu

pyykkipojat.jpg

Soprano Turku

Soprano Turku aloittaa 9.8.2009. Yhtiön Länsi-Suomen toiminnasta vastaa asiakkuusjohtaja Tuula von Zweygbergk.
 
Soprano Turun asiakkaat saavat heti käyttöönsä valmiit ja skaalautuvat verkkoliiketoiminnan ratkaisut, hiotut viestinnän prosessit sekä konsernin tuotannollisen tuen. Sopranon tarjoamat myynnin ja markkinoinnin kokonaisratkaisut tuovat Turun, Porin, Rauman, Salon sekä Ahvenanmaan yrityksille uudenlaisen mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintansa tulosta.
 
Yhtiön selvitysten mukaan Länsi-Suomessa on vahva perinteisen mainonnan osaaminen. Sen sijaan viestinnän ja sähköisen liiketoiminnan palveluiden tarjonta ei ole tähän saakka vastannut talousalueen kasvuhaluisten yritysten tarpeita. Sopranon suunnitelmallinen nousu viestintäalan teknologiajohtajaksi onkin tapahtunut oikeaan aikaan, sillä yhä useampi länsisuomalainen yritys on juuri nyt siirtämässä liiketoimintaansa verkkoon.
 
Uskomme globaalin muutoksen keskellä hyvään paikalliseen palveluun.

Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu julkinen yhtiö. Yhtiön erityisosaamista on teknologian ja kommunikaation yhdistäminen. Tuote- ja palveluvalikoima kattaa sekä tekniset verkkoratkaisut että viestinnällisen sisällöntuotannon. Sopranon ohjelmistoilla on toteutettu useita satoja verkkokauppoja sekä nykyaikaisia viestinnän, markkinoinnin ja myynnin sähköisiä kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle.


Lisätietoja

Soprano Turku
asiakkuusjohtaja
Tuula Zweygbergk
0500 851 124
tuula.zweygbergk@soprano.fi
                                                                
Soprano Oyj
varatoimitusjohtaja
Riitta Auvinen
041 533 4010
riitta.auvinen@soprano.eu  

Soprano Oyj
toimitusjohtaja
Arto Tenhunen                     
0400 413 314
arto.tenhunen@soprano.eu

© Soprano Oyj